Syyskuun puutalotapahtumassa avataan myös rintsikat

Uudenkaupungin Vanhat Talot -tapahtuma järjestetään jälleen alkusyksystä, 2.-3.9.2017. Juhlavuoden kunniaksi tapahtuma tulee uudistumaan, ja ensimmäistä kertaa ovensa avaavat myös paikalliset rintamamiestalot.

  • Halusimme uudistua juhlavuoden kunniaksi, ja kehitimme idean rintsikkakierroksesta. Uskon, että näin saamme lisää kaupunkilaisia innostumaan tapahtumasta ja myös kävijöille enemmän valinnanvaraa, kertoo Uudenkaupungin Vanhat Talot ry:n puheenjohtaja Maria Westilä.

Rintamamiestaloja alettiin rakentaa asuntopulaan sodan jälkeen, 1940-luvun loppupuolella. Pääosin puusta valmistettuja taloja rintamalta palaaville rakennettiin toisen maailmansodan jälkeen Suomen eri kolkkiin jopa yli 300 000 kappaletta. Vaikka talot ovat perusmalliltaan hyvin samankaltaisia, niistä tuli kuitenkin jokaisesta oma yksilönsä.

Rintamamiestaloihin rakennettiin tyypillisesti 1 ½ kerrosta, ja tiilipulan vuoksi usein vain yksi piippu keskelle huonetta, josta juontaa juurensa myös talojen huonejärjestys. Yläkerrassa majoitettiin usein vuokralaisia ja käynti toiseen kerrokseen sijoitettiinkin mielellään mahdollisimman lähelle kuistia.

  • Rintamamiestalot ovat nousseet viime vuosina suureen suosioon, ja niitä kunnostetaan paljon. Uskomme, että kiinnostuneita kävijöitä näihin, omanlaisensa historian omaaviin taloihin riittää runsaasti, Westilä sanoo.

Uudessakaupungissa rintamamiestaloja on erityisesti Ruokolan, Sorvakon, Janhuan ja Pietolan alueella, sekä yksittäisiä rakennuksia muillakin asuinalueilla. Avoimet talot voivat sijaita missä tahansa Uudenkaupungin alueella.

  • Toivomme, että mahdollisimman moni avaisi rintamamiestalonsa oven syyskuun tapahtumassa, jotta saisimme paljon uutta, ja vähän uudenlaista tutustuttavaa, Maria Westilä toivoo.

Uusikaupunkilaisille rintamamiestalojen omistajille on lähdössä asiasta tarkempaa postia kevään aikana, mutta ilmoittautumisia ja kysymyksiä otetaan vastaan jo nyt sähköpostitse info@uginvanhattalot.fi

 

Comments are closed